EMK Syysregatta onnistui yli odotusten

EMK:n omat purjehtijat jälleen mitaleille. Onnea mitlaisteille ja myös kaikille osallistuneille.

Oman luokkansa Suomenmestaruuteen ylsi Zoom8:ssa Sini Kario.
E-jollissa hopealle Viivi Moisio ja pronssille Julius Donner.

Espoon Merenkävijät (EMK) järjesti 12.-13. syyskuuta EMK Syysregatan, joka kokosi eri luokkien kärkipurjehtijat kilpailemaan SM-mitaleista. EMK Syysregatta on vuosittain toistuva kevytveneiden tapahtuma. Tänä vuonna kilpailtiin viidessä eri luokassa.

Regattaan osallistui 122 venekuntaa. SM-mitaleista taisteltiin seuraavissa olympialuokissa: Laser radial ja Laser standard. Jatkoluokkien osalta kilpailtiin Zoom8:ssa ja Laser 4.7:ssa. E-jollissa kilpailtiin nuorten SM-mitaleista.

– Saimme jälleen nauttia loistavista purjehdusolosuhteista EMK:n järjestämässä syysregatassa! Yhteensä viisi luokkaa kisasi SM-mitaleista ja 29er-luokka ajoi luokkamestaruuksista. Haastavista sääolosuhteista huolimatta EMK:n kilpailuorganisaatio onnistui tarjoamaan hyvät puitteet kilpapurjehdukselle. Oskari Laurila kommentoi viikonlopun JuSM-kisoja

-Syksyiset matalapaineet aiheuttivat viikonlopulle voimakkaita lounaistuulia, joita analysoitiin SPV:n meteorologin Martin Gahmbergin toimittamassa sääraportissa. Lauantain tuuli oli kova ja puuskainen, joka aiheutti osalle fleetistä myös uimaharjoituksia. Matalapaine toi rata-alueelle myös sadepilviä, jotka loivat oman haasteensa. Sunnuntaina aurinko näyttäytyi, mutta tuuli säilyi silti kovana. Enemmän lännestä puhaltava tuuli aiheutti rata-aluelle shiftejä ja isoja paine-eroja. Viikonlopun kova tuuli muistutti purjehtijoita fyysisen kunnon ja kovan tuulen treenien tärkeydestä! Laurila jatkaa.

– Viikonlopun tuulet olivat juuri alle luokkien tuulirajojen ja kaikille luokille saatiin kuusi lähtöä suunnitellusti, joskin rata-alueet jouduttiin siirtämään lähemmäksi rantaa saarten suojaan. Alkuperäisellä rata-alueella ratamerkit eivät olisi pysyneet paikoillaan kovan aallokon vuoksi, Espoon Merenkävijöiden Jaakko Kairamo kommentoi syksyisiä säitä

Lähempänä rantaakin olosuhteet olivat haastavat ja purjehtijoiden voimat äärirajoilla. Kilpailijat olivat sunnutaina väsyneitä, mutta onnellisia ja hymyilivät kilpaa auringon kanssa.

– Näin korona aikana otimme käyttöön myös uusia välineitä. Perinteisten paperisten kilpailutiedotusten sijaan käytimme digitaalista ilmoitustaulua. Tiedotusta hoidetiin myös WhatsApp:ia hyödyntäen. Sosiaalisen median kanavista oli käytössä YouTube, jonne  striimattiin livenä lähdöt sekä Facebook ja Instagram, jonne päivitettiin tunnelmia läpi tapahtuman, Kairamo jatkaa.

Espoon Merenkävijät onnistui ratajärjestelyissä erinomaisesti – ainuttakaan protestia ei esitetty.

Tulokset: Suomen mestaruusmitalikolmikko luokittain

Zoom8 SM:
1. Sini Kario, EMK
2. Atte Timmerbacka, WSF
3. Benjamin Blom, ESF

Europe JuSM:
1. Aleksi Saarni, HSK
2. Viivi Mosio, EMK
3. Julius Donner, EMK

Laser 4.7 U18 SM
1. Joel Kiiski, HSK
2. Samuel Rikala, HSK
3. Silja Oikkonen, NJK

Laser Radial SM U19
1. Noel Laukkanen, HSK
2. Liam Stampone, HSK
3. Ilari Muhonen, EPS

Laser Radial SM Naiset
1. Mikaela Söderberg, HSS
2. Matilda Akkola, EPS
3. Jenni Miettinen, EPS

Laser Radial SM
1. Noel Laukkanen, HSK
2. Liam Stampone, HSK
3. Ilari Muhonen, EPS

Laser Standard SM U21
1. Aleksi Tapper, NJK
2. Otto Dahlberg, N
3. Onni Hyttinen, TaPS

Laser Standard SM
1. Kaarle Tapper, NJK
2. Aleksi Tapper, NJK
3. Risto Pesola, TP

Kuva1: kuvaaja Pekka Simula: Veneet odottamassa lähtölupaa lauantai aamuna.
Kuva 2: kuvaaja Jaana Gafney: Näkymä lautakunta-aluksesta E-jollien sunnuntain toisesta lähdöstä.
Kuva 3: kuvaaja Jouko Markkanen: Laser Standard SM-hopeamitalistin taidonnäyte.
Kuva 4: kuvaaja Kirsi Alanen: E-jollat lauantain kovassa myötätuulessa.