Junnupurjehtijoiden talvitreeneihin on sisältynyt viikoittaisen fysiikkaharjoittelun lisäksi mm. uintivalmmennusta, kiipeilyä, luistelua ja crossfitharjoittelua. Talvella kaksi kertaa viikossa kokoontuneet ryhmät aloittavat vesitreenit Suomessa jo huhtikuussa.
Osa purjehtijoista otti vesitreeneihin ennakkolähdön, kun E-jollapurjehtijat Emma Aho, Samuel Gaffney ja Sakari Suurla osallistuivat yhteensä kymmenen suomalaispurjehtijan kanssa Garda-järvellä järjestettyyn Europe-jollien kisa- ja leiritapahtumaan. Perinteinen Europe Meeting Circolo Vela Torbole keräsi noin 150 purjehtijaa ja kilpailun jälkeen jatkettiin harjoittelulla tanskalaisten koordinoimalla leirillä.
Viereisessä kylässä, Rivassa, järjestettiin pääsiäisenä 41. Optimistijollien Lake Garda Meeting, johon osallistui yli 1200 purjehtijaa. Suomesta osallistui noin 50 purjehtijan joukkue. Tapahtuma alkoi kolmepäiväisellä leirillä ja jatkui neljäpäiväisenä fleet-kilpailuna. EMK:n Optarien ranking-ryhmä oli lähes kokonaisuudessaan mukana, kun jopa yhdeksän purjehtijaa nähtiin lähtöviivalla.
Osa optaripurjehtijoista kävi hakemassa hiihtoloman jälkeen tuntumaa myös Espanjan ranking-sarjan osakilpailusta Valenciassa. Välimeren aallot olivat itsessään kokemus. Valmentajan huuto ”look at this wave, bigger than the optimist!” jäi kaikkien mieleen, kun koko HSS:n, ESF:n ja EMK:n 14 purjehtijan harjoitusryhmä katosi aallon taakse.