21. VOLVO SUURSAARI RACE PÄÄTÖKSEEN
TAUSTAA
Volvo Suursaari Race on yksi Euroopan suurimmista avomeripurjehduskilpailuista. Tämänvuotinen kilpailu on järjestyksessään kahdeskymmenesensimmäinen. Kilpailusta on tullut jo todellinen massatapahtuma – kilpailuun starttasi perjantai-iltana 10.6. kevyessä noin 2 – 4 m/s itätuulessa 127 venekuntaa eli lähes 800 purjehtijaa. Kilpailu on vielä kesken mutta sitä käydään tänä vuonna kymmenessä eri tasoitusluokassa.
Kilpailurata on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ollut aina sama lähtö Espoon Haukilahden edustalta Helsingin majakan kautta Kotkan portille. Suursaari kierretään myötäpäivään ja takaisin Kotkan portille, josta takaisin Helsingin majakalle. Helsingin majakalta maaliin. Tänä vuonna veneet tulivat kuudetta kertaa maaliin Espoon Haukilahteen. Pituutta radalle tulee noin 170 merimailia
KILPAILUSTA
Tämänvuotinen kilpailu oli jälleen mielenkiintoinen loppuun asti. Tuuli oli poikkeuksellisesti idänpuolelta ja vaihteli 0 – 15 m/s välillä. Kilpailuun starttasi kaikkiaan 119 venekuntaa kolmesta eri maasta (Venäjä, Viro, Suomi). Venekunnat luovivat kohti Suursaarta kevyessä – kohtalaisessa itätuulessa. Suursaari kierrettiin todella vaihtelevissa tuulissa. Osa veneistä pääsi Suursaaren ympäri reippaassa itätuulessa parissa tunnissa kun taas jotkut käyttivät saaren kiertoon jopa yhden päivän.
Suomenlahtea tultiin takaisin pallopurjeilla kevyessä itätuulessa. Suurin osa loppuratkaisuista nähtiin viimeisten tuntien aikana.
Kilpailun nopein oli trimaraani "Trou Noir" kipparinaan Jukka Jousjärvi. Trou Noir oli maalissa su 12.6.2011 klo 00.58.42. Toisena maalissa, nopeimpana yksirunkoisena, oli "Luna" kipparinaan Harri Roschier. Luna oli maalissa su 12.6.2011 klo 01.05.48.
ALUSTAVAT TULOKSET (sijoitus, veneen nimi, kipparin nimi)
ORCi 1 (7 venettä)
1. Aquamarine, Kalle Luoto
2. Nornan IX, Gert Sundholm
3. Blue Cafe, Kimmo Lautanen
ORCi 2 (23 venettä)
1. FinnFun, Tom Finell
2. Relax, Matti Jaskari
3. Ramdata, Sakari Laulajainen
ORCi 3 (15 venettä)
1. Solveig, Jan Rönnback
2. Donna, Markku Auvinen
3. Tarantella II, Leif Ramm-Schmidt
IRC (13 venettä)
1. Valpuri, Timo Vesalainen
2. Xini Freedom, Martin Estlander
3. Spirit of Juniper, Ari Känsäkoski
LYS 1 (13 venettä)
1. Wafi, Jesse Aarnio
2. Xanthippe, Tor Lundström
3. Teknopump, Roger Tuhkunen
LYS 2 (13 venettä)
1. Blanco, Tuomas Riski
2. Ipanema, Kim Lindroos
3. Daccapo, Anssi Koskela
LYS 3 (11 venettä)
1. Zelda, Heikki Mentula
2. Tai-Tai, Timo Lauttia
3. Fanativ, Ain Jalasto (Viro)
LYS 4 (12 venettä)
1. Fatmai, Juhani Isotalo
2. Sarastus, Timo Gröhn
3. Aurora, Konsta Luhtala
First 31.7. (10 venettä)
1. Miss Piggy, Juha Riikonen
2. Penelope, Perttu Rönkkö
3. Fun First, Markku Kotisalo
Kuvia ja kaikki täydelliset tulokset www.volvosuursaarirace.fi
Palkintojenjako tiistaina 14.6.2011 kello 19.00 Ravintola Haukilahden Paviljongissa.
Tomi Hakola
040 535 2020
tomi.hakola@gmail.com
VolvoSuursaariRace.fi| Sivun alkuun |