Mene sisältöön

| Espoon Merenkävijät |

Toimintopainikkeet

emk_logo.jpgpaviljonki_2011.jpg

Sisällysluettelo

Juniorit - ranking Tampereella

Neljäs ranking, tai äidin sanoin ” kränking”, purjehdittiin viime viikonloppuna Tampereella Näsijärvellä Tampereen Pursiseuran järjestämänä. Isä lähetti minut jo tiistaina purjeen kanssa junalla Tampereelle leirille, josta sain jollan lainaksi. Ihana tätini tarjosi majoituksen leirin ajaksi. Tuuli oli leirillä hyvin kevyttä, joten tuli paljon uitua ja aurinkorasvaakin kului. Perjantaina ei päästy ollenkaan vesille.

Isä, Iiro ja EPS:n Emmi tulivat kisajollien ja ribin kanssa hakemaan minut perjantaina ja siirryimme Varalan Urheiluopistolle majoitukseen. Opistolla oli isot tilat, hyvät ruuat ja muutenkin kivaa.

Ekasta kisapäivästä lauantaista näytti tulevan leiripäivien kopio –kevyttä tuulta ja aurinkoa. Onneksi tätä olin jo leirillä harjoitellu. Kisaan oli ilmoittautunut 83 optaria, joten tunnelmaa lähdöissä riitti. Kevyellä kelillä pitää olla koko ajan lähtölinjan tuntumassa odottamassa. Lauantain kaksi lähtöä onnistuivat hyvin; pääsin lähdöistä nopeasti vapaisiin, kryssi kulki hyvin eikä lenssilläkään ollut ongelmia. Kärjen tuntumassa purjehtiessani ei ollut myöskään loppu fleetin ruuhkaa merkeillä. Olin ekan lähdön 6:des eikä toisen lähdön 16. ollut sekään huono.

Sunnuntaina tuuli reippaasti, puuskissa 12-14 solmua ja aalto oli hankalan terävää. Tuntuman ja ehkä vähän isänkin ohjeiden mukaan piti kryssillä ajaa vähän alemmaksi. Hengaaminen oli makeeta ja lenssillä surffasi välillä hyvin. 3. lähdön ekalla kryssillä hengauksen aikana kuului yhtäkkiä RITS – ja lensin selkä edellä veteen. Kiivettyäni takaisin kyytiin huomasin hengausremmin kiinnitysnarun hiertyneen poikki. Yritin korjata kiinnityksen solmimalla narun pätkät takaponttoonin remmiin. Tähän meni kuitenkin niin paljon aikaa, että tipuin kauas kärjestä. Ylämerkin jälkeen totesin, että kryssiminen löysillä remmeillä on liian vaikeaa ja lähdin kohti rantaa toivoen, että DNF:n (Did Not Finished) saisi poisheittoon. Rannassa tarkistin, että näin on ja loppusijoitukseni oli kauden paras 14!

Kisan voitti HSS:n Jacob von Koskull. Iirolla meni hyvin lauantaina, mutta sunnuntain aallokko tiputti häntä melkoisesti.  Tampereen kisapäällikkö oli kyllä paras. Kivaa oli niin vesillä kuin rannassakin sekä myös Emmin kanssa Iiroa vedätettäessä opistolla. Seuraavaksi on vuorossa PM-valmistava leiri Espoossa ja kisat Tanskassa.

Veera

| Sivun alkuun |