Mene sisältöön

| Espoon Merenkävijät |

Toimintopainikkeet

emk_logo.jpgpaviljonki_2011.jpg

Sisällysluettelo

Juniorien kilpailukausi on alkanut

EMK:n Veera Hokka (FIN897) aloitti hienosti kauden optimistijollien ranking-kilpailut. Veera oli 103 purjehtijan joukossa 23. ja viides tyttö viime viikonloppuna NJK:n järjestämässä Harken Cupissa. Mukana olivat kaikki Suomen edustusjoukkueen purjehtijat, koska kyseessä oli samalla karsintakilpailut. Myös Venäjältä oli saapunut osallistujia.

Lauantaina tuuli yltyi jopa yli 30 solmuun, mikä tekee optimistipurjehduksen lähes mahdottomaksi. Venettä on hyvin vaikea saada kulkemaan myötätuuleen. Kilpailijat jumittuivat ylämerkille. Vain yksi lähtö ajettiin ja se muuttui lähinnä selviytymiseksi. Viisaimmat jäivät kokonaan rantaan ja vain yhdeksän purjehtijaa pääsi maaliin. Veeralta hajosi skuutin bloki vain seitsemän minuuttia ennen starttia. Saimme sen korjattua, mutta Veera myöhästyi lähdöstä. Päätimme tässä kohtaa lähteä rantaan miettimään.

Pettymyksen kyyneleet haihtuivat nopeasti, kun kilpasisaria oli rannassa vastassa kysymyksellä ”kuinka pitkälle sä pääsit, monta kertaa kaaduit?”. Illalla selvisi, että vain yhdeksän purjehtijaa oli saanut tuloksen, joukossa EMK:lla purjehduksen aloittanut Aurora Härkönen.

Sunnuntaina keli oli täydellinen jollapurjehdukseen (ellei veden lämpötilaa lasketa mukaan), noin kymmenen solmun tuuli ja aurinkoa. Purjehtijat oli jaettu neljään eri ryhmään, joista aina kaksi lähti yhtä aikaa, siis reilut 50 venettä. Zoomit mukaan luettuna radalla oli noin 120 venettä.

Kannustaja-huoltaja-valmentaja isä oli lentää mereen, kun tytär käänsi ensimmäisen lähdön ensimmäisellä ylämerkillä kolmantena takanaan iso osa maajoukkueen purjehtijoista. Toisella ylämerkillä Veera oli toinen ja maalissa aivan upeasti kolmas. Veeran vauhtiin vaikuttivat seuran uusi jolla sekä upouusi J-sailsin purje.

Tuuli hieman keveni toiseen lähtöön, joka ei onnistunut aivan yhtä hyvin. Veera myöhästyi vähän lähtökiihdytyksestä ja yritti ehkä kuitata sen piinaamalla kryssillä. Tulos oli kuitenkin kohtuullinen, 22. omassa lähtöryhmässä. Kolmas ja neljäs lähtö meni taas erinomaisesti. Veera oli molemmissa lähdöissä ekalla ylämerkillä viiden parhaan joukossa. Suomen kärkipurjehtijat ohittivat Veeran vasta viimeisellä lenssillä tai alamerkkien kierrossa. Maaliintulot olivat erittäin jännittäviä ja jollien erot desimetreissä mitattavia.

Kilpailun voitti HSS:n Tom Wendt. EMK:lla purjehduksen aloittaneet Kotirannan veljekset sekä Robert Liias olivat hienosti kymmenen parhaan joukossa. Juho Kotiranta voitti sunnuntain neljästä lähdöstä kolme. Optari-kisat jatkuvat ensi viikonloppuna toisella karsintakilpailulla Hangossa, jonne on EMK:lta lähdössä kolme purjehtijaa.

16.5.2011

Kari Hokka

EMKjunioripäällikkö

 

veera_hokka.JPG 

| Sivun alkuun |