EMKn juniorit voitokkaita
EMK:n kyvyt Veera ja Rasmus kävivät tarkastamassa Porvoon purjehdusseuran junnujen tason viime viikonlopulla Emäsalon kupeessa ajetussa kadettisarjan kilpailussa. Keli oli kesän vakio –aurinko paistoi ei tuulta. Koska kyseessä oli alemman sarjan kisa, lähetettiin purjehtijat radalle vaikka tuuli oli 0-4 solmua. Haasteita riitti, kun shiftitkin olivat yli 50 astetta. Osa muiden seurojen junnuista meinasi myöhästyä tai myöhästyivät lähdöistä, kun lähtivät liian kauas linjasta haahuilemaan. Osallistuimme valmentajaribillä myös heidän hinaamiseen.
Rasmus jäi ekassa lähdössä kolmanteen riviin, missä ei käynyt tuulen henkäyskään. Veera lähti eturivistä, mutta eka puuska tuli valitettavasti linjan toiseen päähän. Lähestyttäessä ylämerkkiä oli hienoa seurata, kun kaksi Westhouse logolla varustettua jollaa nousee tasaisesti fleetissä junnujemme keskittyessä omaan venevauhtiin. Alamerkillä Veera käänsi jo kolmantena, mutta BSS:n Jere Valgrenin kääntäessä tuuli shiftasi 50 astetta ja parissa minuutissa Jere oli 200 metrin johdossa. Veeran vauhti ei aivan tämän kaulan kiinni saamiseen riittänyt, mutta sijoitus oli kuitenkin kakkonen.
Toinen ja kolmas lähtö olivat EMK:n näytöstä. Kummatkin junnut eturivissä hyvällä paikalla. Valitettavasti toisessa lähdössä eka tuuli ei tullutkaan vasemmalta vaan oikealta ja kun Rasmus vihdoin pääsi oikealle loppui tuuli sielläkin. Veera pelasi ”enkel styyrmannia”, eli sillä halssilla ajetaan joka vie lähemmäksi merkkiä –tulos lähtövoitto.
Kolmannessa lähdössä tuuli oli taas kääntynyt noin 40 astetta vasemmalle ja lähtölinja oli aivan vino. Annoin kuiskaten ohjeet junnuille styyran kiihdytyksestä lipulle ja siitä lähtöpaukusta paaralle ja menoksi. Tukka meinasi nousta pystyyn ja hieman jo ääneen tuskailin Veeraa ja Rasmusta, jotka jäivätkin veneen päähän hillumaan kun lähtöön oli enää minuutti. Pienen sadattelun jälkeen minäkin huomasin, että tuuli olikin shiftannut takaisin ja molemmat junnumme ottivat erinomaiset lähdöt, Veeralta alamäessä Tuusulan Saara Kuisman oppikirjamainen ohitus ja lähtövoitto.
Kun sunnuntaina ei päästy purjehtimaan tyynen takia jäivät lauantain tulokset voimaan, Veera ykkönen ja Rasmus kuudes. Rasmuksen osalta täytyy vielä todeta, että taisi kevyt keli pelastaa Tuusulan Purjehtijoiden junnut, jotka olivat tuloksissa hänen edellä. Lisälähdöillä lopputulokset olisivat varmasti olleet toiset.
Kisaurakointi jatkuu vielä ensi viikonloppuna NJK:n kadettisarjalla.
Kari| Sivun alkuun |