Sisarukset Veera ja Venla Hokka purjehtivat kaksoisvoittoon maanantaina 5.9. järjestetyissä EMK:n junnumestaruuskilpailuissa. Avoimen kilpailun voitti suvereenisti sarjalla 1-1-1-1 EPS:n Martin Mikkola. Veera laittoi Martinille tosin hyvin kampoihin ja oli avoimen kisan kakkonen. Välillä veneiden ero oli maalissa vain jollan mitta tai kaksi.
Hieno 27 purjehtijan kisa oli kovatasoinen, sillä mukana oli kaikkiaan viisi ranking-purjehtijaa. EMK:lta oli mukana 13 purjehtijaa ja kaikki seuran jollat.
Espoon Pursiseurasta (EPS) oli mukana 14 purjehtijaa. Kisa-alue oli aivan sataman suulla ja tuulta mukavat 16 solmua. Kisa ajettiin niin sanottuna lyhyt ratana, eli voittajan aika yhden kierroksen kryssi/lenssi radalla oli alle 10 minuuttia. Lähtöjä saatiin näin ajettua tunnissa yhteensä neljä.
Kisaajia oli opastamassa yhteensä kuusi ohjaaja- ja valmentajaribiä.
Totesimmekin kaikki yhdessä, ettei näin hyviä ja hyvä tuulisia kisoja ole saatu pitkään aikaan järjestettyä edes ranking-sarjassa. Kaikki junnut saivat erinomaista oppia ja kokemusta ahtaasta lähtölinjasta ja ruuhkaisista merkin kierroista. WJST:n (Westhouse Junior Sailing Team) junioreille; Veera, Venla, Iiro, Leon, Sara saatiin hyvää treeniä kovan tuulen lähdöistä ja merkki taktiikasta. Haastajasarjassa erinomaisesti menestynyt Rasmus joutui nyt toteamaan, ettei lähdöissä olekaan niin paljon tilaa kuin hän on tottunut. EMK:n vasta-alkajat; Mattias, Reko ja Erika purjehtivat upeasti kaikki neljä starttia lähdöstä maaliin.

| Sivun alkuun |